Urheiluseuroissa tapahtuvan väkivallan ja häirinnän ennaltaehkäisy

Tämän verkkokurssin on toteuttanut Väestöliitto. Kurssi on tarkoitettu urheiluseurojen valmentajille, työntekijöille ja vapaaehtoisille. Kurssilla opit lapsiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisystä ja siihen puuttumisesta. Sinä valmentajana olet tärkeässä asemassa tukemassa lapsen hyvinvointia. Kurssin tarkoituksena on antaa sinulle lisävälineitä tähän tärkeään rooliin. Kurssin opiskeluun kuluu aikaa reilu tunti. Kurssin lopusta löydät linkin, josta pääset lataamaan kaikki materiaalit ja toimintaohjeet, joihin kurssilla viitataan. Kurssin käytyäsi saat itsellesi todistuksen kurssin suorittamisesta. Muista lopussa antaa myös palautetta kurssista.

1. Kirjaudu sisään. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, rekisteröidy ensin palvelun käyttäjäksi.

2. Kun olet kirjautunut, ilmoittaudu vielä kurssille suorittaaksesi sen:

Kurssisisältö

Johdanto
Opiskeluohje
Tervetuloa oppimaan
Ennaltaehkäisy
Totta vai tarua 1 Testi
Oppituntisisältö
Ennaltaehkäisy lähtee johtajuudesta
Ennaltaehkäisyn askeleet seuroissa
Ennaltaehkäisyn kolme avainta
Kiusaaminen
Mitä kiusaaminen on? 1 Testi
Oppituntisisältö
Varhainen puuttuminen
Kiusaamisen vastaisen ilmapiirin luominen
Miten lapsi tai nuori voi puuttua kiusaamiseen?
Mitä vaikutuksia kiusaamisella on?
Pohdintatehtävä ja toimintaohjeet kiusaamistilanteessa
Seksuaalinen häirintä
Mitä seksuaalinen häirintä on?
Tehtävä: Seksuaalinen häirintä ja alle 16-vuotiaat 1 Testi
Yli 16-vuotiaat – Rikos vai huonoa käytöstä?
Seksuaalisen häirinnän vaikutukset
Pohdintatehtäviä 1 Testi
Oppituntisisältö
Harjoitus 1: Peliin valmistautuminen ja läimäytykset pepulle 1 Testi
Harjoitus 2: ”Menikö myöhään petipuuhissa?” 1 Testi
Toimintaohjeet nuorten väliseen seksuaaliseen häirintään
1 / 2

Kurssisisältö

Johdanto
Opiskeluohje
Tervetuloa oppimaan
Ennaltaehkäisy
Totta vai tarua
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Totta vai tarua
Ennaltaehkäisy lähtee johtajuudesta
Ennaltaehkäisyn askeleet seuroissa
Ennaltaehkäisyn kolme avainta
Kiusaaminen
Mitä kiusaaminen on?
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Mitä kiusaaminen on?
Varhainen puuttuminen
Kiusaamisen vastaisen ilmapiirin luominen
Miten lapsi tai nuori voi puuttua kiusaamiseen?
Mitä vaikutuksia kiusaamisella on?
Pohdintatehtävä ja toimintaohjeet kiusaamistilanteessa
Seksuaalinen häirintä
Mitä seksuaalinen häirintä on?
Tehtävä: Seksuaalinen häirintä ja alle 16-vuotiaat
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Testi: seksuaalinen häirintä
Yli 16-vuotiaat – Rikos vai huonoa käytöstä?
Seksuaalisen häirinnän vaikutukset
Pohdintatehtäviä
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Testaa osaamistasi
Harjoitus 1: Peliin valmistautuminen ja läimäytykset pepulle
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Miten toimisit tilanteessa?
Harjoitus 2: ”Menikö myöhään petipuuhissa?”
1: Courses number, Testi: Course label singular, Testit: Course label plural 1: Topics number, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural 1: Lessons number, Testi: Lesson label singular, Testit: Lesson label plural 1: Quizzes number, Testi: Quiz label singular, Testit: Quiz label plural 1: Topic Count, Testi: Topic label singular, Testit: Topic label plural.
Testi: Miten toimisit suhteessa valmentajapariisi?