
Tarvitsetko apua?
Jos olet kokenut epäasiallista kohtelua harrastuksessasi ja haluat jutella, me autamme.
Tietoa ja ohjeita
Urheilutoimijoille
Toimintamalleja ja -ohjeita urheiluseurojen, valmentajien ja lajiliittojen käyttöön epäasiallisen käytöksen ehkäisyyn ja puuttumiseen.
Nuorisoalan toimijoille
Toimintamalleja ja -ohjeita kuntien, järjestöjen, säätiöiden ja kirkon järjestämän nuorisotyön ja -toiminnan tueksi.
Häirintäyhdyshenkilöille
Ohjeita häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittämiseksi ja häirintäyhdyshenkilönä toimivan tueksi.
Nuorille
Toimintaohjeita nuorille tilanteisiin, joissa nuori on kohdannut epäasiallista käytöstä tai itse loukkannut toista.
Nuorten läheisille
Ohjeita huoltajille ja muille läheisille, joiden lapsi on kohdannut epäasiallista käytöstä tai toiminut satuttavasti muita kohtaan.

Uskalla puhua
Oletko kohdannut epäasiallista käytöstä, kuten ahdistelua, häirintää, kiusaamista tai syrjintää harrastuksessasi? Sinulla on oikeus saada apua.
Ensisijaisesti apua kannattaa pyytää valmentajasi, harrastuksesi ohjaajalta tai läheisiltäsi, mutta ymmärrämme, että aina se ei ole mahdollista.
Voit halutessasi asioida nimettömästi. Yhteydenottoihin vastaa aina Väestöliiton asiantuntija. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja palvelumme on maksutonta.
Väestöliiton Et ole yksin -toiminta
Et ole yksin on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteistyöstä vuonna 2018 alkanut ja vuodesta 2025 myös muuhun harrastustoimintaan laajentunut toiminta, jonka päämääränä on ennaltaehkäistä ja vähentää epäasiallista käytöstä, kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivaltaa erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Autamme epäasiallisen käytöksen, häirinnän, väkivallan tai kiusaamisen kohteeksi joutunutta ja hänen läheisiään.

Vahvista ja osoita osaamistasi maksuttomalla verkkokurssilla
Et ole yksin -verkkokurssi tarjoaa valmentajille ja muille urheiluseuroissa toimiville välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen, häirintään ja väkivaltaan. Kurssin suorittamisesta saa todistuksen.

Ajankohtaista
ArkistoReilu kolmannes urheiluharrastuksen lopettaneista nuorista oli jättänyt kertomatta epäasiallisesta kohtelusta.
LIITU-tutkimus 2022
Tue turvallista harrastamista tekemällä lahjoitus Mobile Paylla numeroon 20333. Lämmin kiitos tuestasi!
Tulevia tapahtumia
ArkistoLue Et ole yksin -toiminnan blogeja
Transnuoren kohtaaminen harrastuksessa
Monet transnuoret toivovat, että heidän sukupuolikokemukseensa ei kiinnitetä liikaa huomiota. Jokaisen kokemus on kuitenkin yksilöllinen ja jokaisen…
Rasismi ei ole vitsin paikka
”Se on vaan vitsi, etkö sä huumoria ymmärrä?””En mä mitään tarkoittanu, kuha sanoin vaan. En mä kuitenkaan lyöny tai mitään.””Eikö mitään enää saa…
Liikuntatoimijoiden vastuullisuusteot ovat rauhantyötä
Olen niin työni puolesta kuin äitinäkin saanut todistaa, miten liikuntaharrastus tukee lapsen ja nuoren kehitystä, itsetunnon kehitystä ja mielen…