Henkinen väkivalta
Henkinen väkivalta ilmenee eri tavoin. Opi tunnistamaan henkinen väkivalta.
Lasten ja nuorten väliseen kiusaamiseen puuttuminen
harrastuksissa
Ohjeita erilaisissa ohjaustehtävissä toimiville
Ohje kiusaamisen ehkäisyyn harrastustoiminnassa
Toiminnasta vastuussa olevat henkilöt voivat käyttää tätä ohjetta kiusaamisen
ennaltaehkäisyyn ryhmän toiminnassa. Nämä askeleet on hyvä käydä läpi
säännöllisesti, esimerkiksi toimintakauden alkaessa ja myös, jos ryhmässä on
kiusaamista.
Juliste lapsille digiturvataidoista
Lapset tarvitsevat turvataitoja, kun he käyttävät älylaitteita ja toimivat verkossa.
Nämä turvataidot ovat digiturvataitoja.
Häirinnästä vapaata harrastamista
Opas pienten lasten häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn ja rakentavaan puuttumiseen harrastuksissa.
HAAVA-materiaalipaketti
HAAVA-materiaalipaketti kiusaamisväkivallan ja lähisuhdeväkivallan käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille.
HAAVA-materiaalipaketti sisältää kiusaamisväkivaltaa käsittelevän oppaan, kolme lyhytelokuvaa sekä niihin liittyvät kysymyskortit. Haava-kokonaisuus on tehty lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille, esimerkiksi opettajille, harrastusten ohjaajille tai valmentajille sekä vanhemmille. Lyhytelokuvia ja niihin liittyviä kysymyksiä voi käyttää keskusteluun myös lasten ja nuorten kanssa esimerkiksi koululuokassa tai harrastusryhmässä.
Materiaali on luotu yhteistyössä Helsingin kaupungin, Kiusaamisasioiden tuki-, ja neuvontakeskus Valopilkun sekä teatterikoulu ESKOn kanssa. Materiaalin kotisivut sijaitsevat Helsingin nuorten verkkosivuilla.